Kuka Nea?
 

Lyhyesti

  • Ikä: 30 vuotta
  • Koulutus: valtiotieteiden maisteri (taloustiede)
  • Ammatti: rahoitusekonomisti (Suomen Pankki)
  • Luottamustoimet: Suomen Pankin Henkilöstöyhdistyksen hallituksen jäsen ja luottamusmies, Järvenpään Agilityurheilijat ry hallituksen jäsen
  • Asun Kyrölässä puolison ja kahden koiran kanssa
  • Järvenpäässä parasta: mahdollisuus asua omassa rauhassa, mutta kuitenkin lähellä palveluita. 

Olen 30-vuotias järvenpääläinen.  Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri. Valmistuin Helsingin yliopistosta 2017. Pääaineenani oli taloustiede (ent. kansantaloustiede) ja lisäksi opiskelin sivuaineina tilastotiedettä ja matematiikkaa. Ylioppilaaksi valmistuin Järvenpään lukiosta 2010.

Aloitin työurani lukioikäisenä maailman parhaassa kaupassa, Järvenpään K-Citymarketissa kassana/infopisteen työntekijänä. Kaupan alan lisäksi olin opiskeluaikana töissä myös erilaisissa pankkialan tehtävissä OP Ryhmässä. Tällä hetkellä työskentelen Suomen Pankissa rahoitusekonomistina rahapolitiikan toteutuksen parissa. Suomen Pankissa olen työskennellyt vuodesta 2015 alkaen.

Olen toiminut erilaisissa luottamustehtävissä. Opiskeluaikanani olin 3 vuotta taloustieteen ainejärjestön (Kansantaloustieteen opiskelijat ry) hallituksessa. Lisäksi toimin tuutorina uusille taloustieteen opiskelijoille kahtena syksynä. Tällä hetkellä olen Järvenpään agilityurheilijat ry:n ja Suomen Pankin Henkilöstöyhdistys ry:n hallituksessa. Olen myös yksi Suomen Pankin henkilöstön luottamusmiehistä.  

Harrastan sekalaista liikuntaa ja käsillä tekemistä. Eniten vapaa-aikaani kuluu agilityn parissa. Lisäksi käyn kuntosalilla. Kesäkaudella harrastan myös suunnistusta viikkorasteilla, juoksua ja Tuusulanjärven ympäripyöräilyä. Luen ja kuuntelen paljon äänikirjoja. Lempiaiheitani ovat dekkarit ja Suomen lähihistoriaan sijoittuvat romaanit. 

SDP:n arvot vastaavat hyvin omiani. Minulle tärkeää on ihmisten yhdenvertainen kohtelu, oikeudenmukaisuus ja heikommista huolehtiminen. Pidän siitä, että SDP on jokaisen ihmisen asialla. Luonteeltani olen peruspositiivinen, analyyttinen ja luotettava. Teen taustatyöni kunnolla ennenkuin teen päätöksiä. Olen yhteistyökykyinen ja tottunut toimimaan työssäni sekä luottamustoimissani erilaisten ihmisten kanssa.